Partio

Seurakunnassamme toimii partiolippukunta Saloversot, jossa on tällä hetkellä sudenpentulauma sekä seikkailijajoukkue. Lippukutamme piiri on Lounais-Suomen Partiopiiri ry.

Mukaan partioon voit tulla milloin vain ja minkä ikäisenä tahansa – myös aikuisena, sillä partio on avointa kaikille! Tutustu hämäläiseen partiotoimintaan ja tule osaksi 36 miljoonan partiolaisen maailmanlaajuista kaveripiiriä! Partio on Suomen suurin lasten- ja nuortenjärjestö, jonka jäsenenä pääset tekemään maailmasta vähän paremman.

Liity jäseneksi >>

Olen Samuli Perttula, Saloversojen lippukunnanjohtaja, vuonna 1987 syntynyt neljän lapsen isä. Olen ollut mukana partiossa varmaankin syntymästäni asti. Aloitin sudenpennuissa Saloversoissa kun vielä kokoonnuimme Rappulan kerhotilassa. Vartiolaiseksi siirryttyäni olin ensimmäisen vuoden jälkeen apujohtajana varsinaisen vartiojohtajan kanssa. Yläasteen jälkeen partio jäi elämässäni vähemmälle huomiolle lukio-opiskelun ja perheen perustamisen vuoksi. Siviilipalvelukseni aikana, vuonna 2009, olin apuna paikalliselle partioryhmälle. Muutettuani perheeni kanssa takaisin Saloon, astuin takaisin Saloversojen toimintaan ja otin sammon vastuun. Vuoden 2014 syksyllä minut valittiin lippukunnan puheenjohtajaksi.

%d bloggaajaa tykkää tästä: